keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Alpha Sapphire Osa 12: Lilycovesta merelle


Pelkäsin etten jaksa flunssassa kirjoittaa blogiin paljon postauksia tällä viikolla, mutta nyt kun olo on jo paljon parempi, niin tämähän onkin ihan täydellinen aika pelata Alpha Sapphirea oikein kunnolla kaiket päivät ja vielä kirjoittaakin siitä. :D Siispä jatketaan tänään siitä mihin viime postauksessa jäätiin. Elikkäs olin kuin olinkin lopettanut viimeksi pelaamisen Dewford Towniin, josta palasin nyt takaisin kauas Safari Zonelle ja Mt. Pyrelle päin, ja sieltä eteenpäin uuteen kaupunkiin, Lilycoveen. Lilycovessa oli kaikkea kivaa pientä tutkittavaa, kuten hieno museo täynnä mielenkiintoisia maalauksia ja patsaita, sekä suuri ostosparatiisi nimeltään Lilycoven tavaratalo. Törmäsin myös Brendaniin joka haastoi mut pitkästä aikaa otteluun, ja ilokseni hänen Pokemoninsa olivat vihdoinkin kehittyneet. Tosin hän oli silti ikävän helppo vastus ja voitin hänet helposti. Mutta ei se mitään! Brendan kertoi mulle vaivautuneena ettei hän ollut "missään nimessä ostamassa pehmoleluja Lilycoven tavaratalosta", mutta jos tässä vaiheessa peliä palaa hänen asunnolleen, niin hänen huoneeseensa on ilmaantunut sellainen. :D Hauska pieni yksityiskohta.


No mutta, mä lähdin seuraavaksi etsimään Mt. Pyrellä karannutta Archieta, mutta Lilycovessa oli vain muutamia hänen Grunttejaan. He kuitenkin möläyttivät pomonsa olevan Slateport Cityssä varastamassa sukellusvenettä, jota mä lähdin sitten puolustamaan Pokemoneillani. Harmikseni Archie pääsi kuitenkin taas karkuun ja pakeni takaisin Lilycovelle päin tukikohtaansa, johon mäkin kiirehdin takaisin. Voi mitä ramppausta. Olen muuten huomannut tosi nopeasti miten Moonissa oleviin juttuihin tottui niin nopeasti, että niiden puuttuminen Alphassa tuntuu tavallistakin ärsyttävämmältä. Yksi loistava esimerkki ovat tottakai HM-iskut, joiden kanssa olen saanut tapella jo nyt Alpha Sapphiressa ihan liikaa. Huomaan myös yrittäväni koko ajan liikkua vapaasti ilman "kävelyruudukkoa" estämässä mun menoani, jonka takia May heiluu välillä vähän miten sattuu, enkä meinaa päästä välillä rakennusten ovista sisään. :D On myöskin outoa ettei ovia tarvitse avata painamalla nappia, vaan niihin voi vain kävellä. Hassua miten nopeasti sitä tottuu uusiin asioihin.


Joka tapauksessa mä astelin seuraavaksi Lilycoven rannassa seisovaan varsin näkyvälle paikalle sijoitettuun Team Aquan tukikohtaan, tarkoituksenani koittaa edelleen estää Archien aikeet hukuttaa ihmiskunta veden alle. Kuljin tukikohdan läpi melko nopeasti ja vaivattomasti, ja löysin sieltä jossain vaiheessa pelin Master Ballin. Jotenkin hassua että se oli vain jossain huoneen nurkassa lattialla lojumassa. Yleensä mun muistikuvan mukaan sen saa joltakin henkilöltä pakosti pelin tarinan aikana, mutta tässä pelissä sen voi missata aika helposti. Outoa. Lopulta mä saavutin tukikohdan perimmäisen huoneen, jossa ottelin Archien kamua Mattia vastaan taas kerran. Uusi Pikachuni sai hyvin nostettua tasoja täällä ylöspäin, oteltuaan monien vesipokemonien ja Golbattien kanssa. :D Jouduin kuitenkin taas katsomaan sivusta kuinka Archie pakeni sukellusveneellä tiehensä, joten nyt ei auttanut muu kuin lähteä surffailemaan hänen peräänsä merelle.



Jatkoin siis matkaani Lilycovesta länteen päin Azumarillini kyydissä, kunnes saavutin pienellä saarella seisovan kaupungin, Mossdeep Cityn. Maailman pelastaminen sai tässä vaiheessa odottaa, koska saarelta löytyi myös seuraava sali, johon mä suuntasin ihan ensimmäisenä. Tykkään Mossdeep Cityn Psychic-salista, koska musta on kivaa vaihtelua että salijohtajia onkin kaksi ja heidän kanssaan käydään tuplaottelu. Lisäksi tuo Psychic-tyypitys jotenkin sopii kaksosiin. :D Harmi että Tate ja Liza olivat todella helppo vastus ja taisin tuhota heidän ainoat Pokemoninsa, Lunatonen ja Solrockin, ilman että he ehtivät kertaakaan edes iskeä mun Pokemonejani. Tässä vaiheessa huomasin kaipaavani Alolan Totem Pokemoneja ja Kahunoita. Niissä oli mielestäni kivasti haastetta verrattuna moniin salijohtajiin. Tai sitten mun Pokemonit ovat vain ihan ylilevelisiä Alphassa...


Astuttuani ulos salilta, horisontissa posahti oikein kunnolla ja merestä nousi esiin valtava vihertävä valo. Ihmiset riensivät kauhistelemaan tätä näkyä ja Stevenkin ilmestyi paikalle. Hän kertoi mulle että jonkin merenalaisen seinämän on täytynyt juuri aueta, mikä oli tottakai Team Aquan tekosia. Siispä mun ei auta muu kuin lähteä seuraavalla pelikerralla jälleen Archien perään, ja koittaa pelastaa Kyogre hänen kynsistään ennen kuin on liian myöhäistä. Siitä tulee varmaan postaus ihan lähipäivinä.

2 kommenttia:

  1. En tiedä miksi mutta olin pettynyt team aquan baseen remakeissa koska alkuperäisissä peleissä se näytti niin erilaiselta ja olin jotenkin tottunut siihen vanhaan ulkonäköön. Muuten en tajua vieläkään sitä että miksi Sunissa/Moonissa pitää rakennusten edessä painaa A nappia kun eikö se olisi kätevämpää vain mennä siitä ovesta sisään niin kuin vanhemmissakin peleissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista kunnolla miltä heidän basensa näyttää vanhoissa peleissä, mutta voin kuvitella että se oli vähän erinäköinen. Henkilökohtaisesti en ole ikinä kauheasti tykännyt pahistiimien tukikohdista, vaan ne ovat aina aika tylsän näköisiä.

      Jostain kuulin että tuo napin painaminen ovista mennessä Sunissa ja Moonissa johtuu siitä, ettei peleissä ole enää sitä sellaista ns. kävelyruudukkoa, vaan pelihahmolla voi liikkua vapaasti erisuuntiin. Sen takia ilmeisesti pelättiin että porukat kävelevät ovista vahingossa, vaikka en itse tajua miten sellainen olisi ongelma. :D Ehkä siihen oli joku järkevämpikin syy, mutta mua A-napin painaminen ei oikeastaan ikinä haitannut.

      Poista