lauantai 7. helmikuuta 2015

Eeveelutionit: Sija 6

06. JOLTEON

http://i1331.photobucket.com/albums/w598/Kawa004/Top%2010/250px-135Jolteon_zpsb871aa00.png

"Every hair on its body starts to stand sharply on end if it becomes charged with electricity."

Mulla on oikeasti kauhea Pokemon-into päällä, joten teki mieli kirjoitella tällä viikolla blogiin vaikka mitä niin HeartGoldista, Eeveelutioneista kuin Animestakin, mutta sainkin sitten hirvittävän flunssan, ja olen maannut sängynpohjalla sairastamassa maanantaista asti. :( Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa edes Jolteonista, vaikka olo onkin vielä vähän tokkurainen. Katsotaan saanko näin puolikuntoisena mitään järkevää aikaan...

Jolteonin kanssa mulla kävi oikeastaan päin vastoin kuin Vaporeonin kohdalla. Vaporeon oli musta pienenä tosi siisti, mutta kiinnostukseni sitä kohtaan lopahti vanhempana. Sen sijaan Jolteon oli minusta pienenä ihan tylsä, enkä pitänyt siitä paljon yhtään, mutta nyt vanhempana pidän siitä huomattavasti enemmän. Oikeastaan nyt kun kirjoitan tätä musta tuntuu, että Jolteon olisi saanut olla edes yhden pykälän ylempänä tässä listassa, mutta olkoon nyt näin.

Jolteonin ulkonäkö häiritsi mua pitkään jollain lailla. Varsinkin silloin nuorempana en pitänyt tuosta sen piikikkyydestä paljon yhtään. Nykyään Jolteonin design vaikuttaa mielestäni kuitenkin ihan hienolta, ja se sopii kissalle(?) täydellisesti. Mulla on ollut Jolteon ensimmäisessä LeafGreen-tiimissäni, mutta muistan käyttäneeni sitä loppujen lopuksi aika vähän. Ehkä mun pitäisi ottaa se joskus tiimiin uudelleen, niin saattaisin rakastua siihen ihan uudella tavalla ja arvostaakin sitä enemmän. :D

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hmm.. Ehkä pitäisikin joskus kokeilla Jolteonia uudestaan...

      Ja kiitos! Voin onneksi nyt jo ihan hyvin. :)

      Poista
  2. Paranemisia! Jolteon on musta tosi kiva Eeveelution. Mullakin on ollut se tiimissä muutamankin kerran. Suosittelen kokeilemaan sitä uudelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Saattaa olla että Jolteon pääsee joskus tiimiin uudestaan, kunhan nyt kaikki muut poksut joita haluan kokeilla pääsevät tiimeihin ensin. :D

      Poista