tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pokemon Anime: XY018

XY018 - Awakening the Sleeping Giant

En päässyt vielä kirjoittamaan tätä uudella koneella, mutta tämä on toivottavasti viimeinen jonka kirjoitan tällä koneella. :P Sen jälkeen Animen seuraaminenkin on onneksi helpompaa!

Mutta mutta... Snorlax nukkuu ja sekös on kauheaa! Ash ystävineen saapuu kaupunkiin, jonka keskellä jököttää valtava kuorsaava Snorlax. Ystävällinen nainen kertoo, että Snorlax tulee joka vuosi kaupungin laidalle syömään pelloilla kasvavat rikkakasvit. Sen jälkeen pokemon nukahtaa, mutta kaupungin hallitsija, Lord Shabboneaun, herättää körilään onneksi Poke Flutellaan. Tällä kertaa lordi on kuitenkin kieltäytynyt soittamasta huilua, mitä Ash ei tietenkään salli. Kaupunkilaiset eivät voi sietää kuorsaavaa Snorlaxia, joten asia täytyy korjata välittömästi.


Linnallaan lordi kertoo antaneensa Poke Fluten puolivahingossa toiselle hallitsijalle, naapurissa elelevälle prinsessa Allielle. Ash ja kumppanit lähtevät hakemaan huilua takaisin Allien palatsista, mutta lordi vakuuttaa ettei prinsessa annan mitään ilmaiseksi. Kyseessä on tietenkin hemmoteltu pikkutyttö, joka ei välitä muiden tunteista... Sellaisia on Pokemonissa nähty ennenkin. :S

Palatsilla sankareitamme vastaan tulee Furfrou, jota idiootti-Ash ei tunnista, koska ei ole nähnyt sen näköistä Furfrouta ennen. :D Voi sua hölmö Ash... Pian myös prinsessa Allie liittyy seuraan, eikä tietenkään suostu luopumaan Poke Flutestaan. Hän kuitenkin ihastuu Ashin Pikachuun, huomatessaan että sillä on täydelliset posket. :D Allie yrittää ostaa Pikachun kasalla kimaltelevia aarteita, mutta Ash ei tietenkään suostu sellaiseen. Aww... :3 Sen sijaan prinsessa haastaa tämän otteluun, jonka panoksina ovat yllätys yllätys: Pikachu ja Poke Flute.

Prinsessa Allie luovuttaa kesken ottelun, koska Furfrou-paran turkki meni ottelussa ihan takkuun. :D Allie vaatii kuitenkin Pikachua yhä itselleen, joka saa Clemontin hermostumaan. Clemontin päättäväisyys saa Allien ihan pauloihinsa, joten tämä ehdottaa vaihtokauppaa Clemontin ja Poke Fluten välillä. Hahaha, voi Clemont-parkaa. xD Kaverukset suostuvat tähän, jonka vuoksi Clemont on tietty ihan kauhuissaan. :D Muut kuitenkin vakuuttavat Clemontille, että palaavat hakemaan hänet heti herätettyään Snorlaxin.

Allie suostuu vaihtokauppaan, ja luovuttaa Poke Fluten Ashille. He palauttavat sen Lord Shabboneaulle, joka pääsee vihdoin herättämään Snorlaxin. Kaupunki hurraa ja juhlii tätä pitkälle yöhön, ja jakso meinaa jo loppua, kunnes Ash ja muut tajuavat kauhukseen unohtaneensa kokonaan Clemontin. xD Voi raukkaa oikeasti! Varsinkin kun Clemont ilmaantuu paikalle pelkissä alusvaatteistaan. Hän kertoo rakentaneensa Clemont-robotin ja naamioineensa sen vaatteillaan itsekseen, jotta hän pääsi livahtamaan ulos linnasta. Serenalla on ihana reaktio nähdessään Clemontin tällaisena. :D Oikeasti, tämä jakso oli jotenkin täynnä mahtavia vitsejä!



Ei tämä mikään paras jakso ollut, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin. Tässä XY-kaudessa kaikki hahmot ovat oikeasti jotenkin niin paljon aidompia ja hauskempia kuin muissa kausissa. Ja siitäkös mä pidän ja paljon! :) Jos ette vielä ole katsoneet XY-kautta yhtään, niin nyt olisi jo korkea aika! Paitsi tietenkin jos ette välitä Animesta ollenkaan. :3

Arvosana: ★★★★

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no hyvä sitten. :)

      Totta! Mielenkiintoinen aihe! Aika monesti Pokemonissa on esiintynyt kaikenlaisia kuninkaita sun muita, mutta toisaalta joskus ollan taidettu nähdä presidenttejäkin? Tosi mielenkiintoista... :3

      Poista