keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pikachun talvirieha - Osa 1

Tänään välillä jotain muuta Jouluista. Nimittäin Pikachun talvirieha! :D


Olen jo pienestä pitäen rakastanut tätä kyseistä spesiaali-jaksoa. Joissain taloissa on tapana katsoa Jouluna Lumiukko tai Joulupukki ja Noitarumpu-elokuva, mutta meillä katsottiin aina Pokemonia! Pikachun talviriehan katsomisesta on muodostunut perinne, joten päätin katsoa sen tänäkin vuonna

Monet varmasti tietävät miten tämä jakso menee, mutta kerrataan nyt vielä. Eli Ash, Misty ja Brock jättävät osan pokemoneistaan professori Oakin joulumökkiin, sillä aikaa kun he hakevat jostakin jouluherkkuja. Pikachu, Togepi, Bulbasaur, Squirtle, Vulpix ja Psyduck lähtevät tutkimaan mökkiä, ja löytävät hienon jouluisesti koristellun huoneen. Pokemonit suuntaavat ensimmäisenä keittiöön, josta löytyy paperisia jouluhattuja. Nämä laittavat ne päähänsä, paitsi Psyduck-parka, jonka hattu putoaa tämän pyrstöön. :D Yksinkertainen ankka tyytyy kuitenkin tähän mielellään.

Pöydältä löytyy myös ihania pokemonien-muotoisia keksejä, jollaisia haluaisin joskus tehdä itsekin. :D Bulbasaur löytää pian Bulbasaurin-muotoisen keksin, mutta ei ehdi syödä sitä ennen kuin keksi putoaakin Squirtlen suuhun. Bulbasaur raivostuu, ja aloittaa Squirtlen kanssa leikkisän takaa-ajon. Sen seurauksena kuitenkin olohuoneen puolella oleva joulukuusi meinaa lentää nurin, mutta Pikachu pelastaa tilanteen viime hetkellä tukiessaan horjuvaa kuusta.

Samaan aikaan utelias Psyduck on löytänyt jonkinlaisen siideri-pullon. :D Ankka tykkää siiderin sihinästä pullon sisällä, ja alkaa siksi heilutella pulloa ylös ja alas. Se saa tietenkin aikaan valtavan paineen pullossa, jonka seurauksena korkki irtoaa poksahtaen, ja osuu suoraan Pikachu-paran naamaan. Pikachu kaatuu lattialle, ja horjuva joulukuusi katuu samalla suoraan sähköhiiren niskaan.

Pikachu hermostuu ja vapauttaa poskistaan runsaan sähkövirran, joka saa kuitenkin mökin sähköt katkeamaan. Pokemonit jäävät pimeään huoneeseen, mutta Pikachu löytää pian lattialta pienen soittorasian ja avaa sen. Rasiassa on kauniiksi koristelu joulukuusi, joka välkkyy soittorasian musiikin täyttäessä huoneen. Mä olen aina jotenkin rakastanut tätä kohtaa, kun pokemonit vaan seisovat rasian ympärillä pimeydessä, ja kuuntelevat tuota kaunista jouluista musiikkia. Olen vähän herkkis, ja pidän tällaisista kohdista siksi paljon. :3

Pokemonit tajuavat sitten, että huoneen ruhjotusta kuusesta voi saada yhtä kauniin, ja päättävät siivota ja koristella huoneen kokonaan. Ash ja kumppanit palaavat takaisin mökille, ja ilahtuvat pokemoniensa järjestämästä yllätyksestä. Aww...


Mä kaipaan tosi paljon tällaisia lyhyitä söpöjä Pikachu-spesiaaleja. Tokihan noita Pikachun erilaisia lyhytelokuvia tulee edelleen, mutta näissä jouluspesiaaleissa on vaan jotakin erityistä, mikä noista muista lyhytelokuvista puuttuu. :3 Myös se oli aina mahtavaa, että näitä lyhytelokuvia dubattiin jopa suomeksi. Nykyään niitä ei aina dubata edes englanniksi.

Näissä lyhytelokuvissa on myös se kiva puoli, että pokemonien persoonallisuudet tulee kivasti esille. Rakastan varsinkin Bulbasaurin ja Squirtlen suhdetta näissä. Tulee vähän mieleen jonkinlaiset toisiaan kiusoittelevat veljekset, joilla on kuitenkin syvä suhde toisiinsa. :)
Bulbasaurissa ja Squirtlessa on aina ollut mulle jotain spesiaalia, ja siksi mua harmittaa ettei tämmöisiä söpöjä parivaljakoita nykyään oikein tuppaa enää olemaan Animessa. Jotain yritystä kai siinä Axewin ja Scraggyn suhteessa oli, mutta se jäi aika vaisuksi mun mielestä.

Mä muuten rakastan tosi paljon tämän lyhytelokuvan alkumusiikkia! :D En tiedä mikä siinä on, mutta sen kuullessani mulle tulee aina tosi iloinen ja jouluinen mieli. Johtuu varmaan kaikesta nostalgista mitä tämä biisi tuo mun mieleeni:


Pokemon oli kyllä parhaimmillaan silloin vuosia sitten, kun tälläisiä kultakimpaleita vielä tehtiin. Kyllä Anime jaksaa mua edelleenkin viihdyttää, mutta Pokemonin parhaat vuodet menivät kyllä ajat sitten. Onneksi XY-kausi näyttää kuitenkin ihan kivalta. Ainakin paremmalta kuin BW-kausi. :P

Tämä Pikachun talvirieha jatkuu vielä toisessa osassa, josta kirjoitan tänne myöhemmin. Saatan myös kirjotella vähän uudemmistakin jouluspesiaaleista, joita en muista niin tarkasti kuin tätä.

Arvosana: ★★★★

Plussat

- Söpö tarina
- Pokemonien luonteet hyvin esillä
- Dubattu suomeksi
- Bulbasaur ja Squirtle <3
- Suloinen soittorasia-kohtaus :3
- Kivat musiikit

Miinukset

- Todella lyhyt
- Loppujen lopuksi aika tylsä

2 kommenttia: