tiistai 22. lokakuuta 2013

Pokemon Elokuva 16

Puhutaanpa hieman tästä leffasta:



Genesect and the Legend Awakened


Kun näin ensimmäiset trailerit ja kuvat tästä elokuvasta, tiesin heti että tulen pitämään tästä. Ja onneksi elokuva todella ylläti mut positiivisesti, vaikka vähän jäin kaipaamaan siihen vielä jotakin lisää. Ainakin se oli pituudeltaan todella lyhyt - vain tunnin mittainen. Mutta onneksi siinä esiintyivät kaksi ihanaa pokemonia, Genesect ja Mewtwo! :)

*Juonipaljastuksia tästä eteenpäin!!*

Eli jos nyt vähän kerron itse elokuvasta ensin: Eli viisi Genesectiä harhailee merellä etsiessään itselleen kotia. Nämä pokemonithan ovat fossiileista herätettyjä tekeleitä, jotka pakenivat labrasta ja lähtivät elämään omaa elämäänsä. Gensectit kuitenkin elivät ennen jossain muinaiskaudella, joten nykymaailma on todella erilainen ja pelottaa niitä. Ne tunnistavat kotinsa vanhoista lootuskukista, joita kasvoi siihen aikaan kuin fossiilit elivät vielä maan päällä. Valitettavasti näitä kyseisiä kukkia kasvaa New Tork Cityn keskellä sijaitsevassa puistossa, joten sinnehän viisi kaverusta päätyy.


Sitä ennen Mewtwo löytää Genesectit ja haluaa kertoa näille, että tietää miltä heistä tuntuu, koska se on itsekin ihmisten luoma pokemon. Mewtwo löysi oman paikkansa tästä maailmasta, ja haluaa auttaa hätääntyineitä Genesectejäkin löytämään omansa, mutta nämä eivät kuuntele. Sen sijaan viisikon johtaja, punainen shiny-Genesect on aggressiivinen kaikkia kohtaan, ja vihaa ihmisiä enemmän kuin mitään muuta. Siihen ei järjen ääni uppoa.

 Ash, Iris ja Cilan tietenkin päätyvät sopivasti New Tork Cityn puistoon, jossa he pitävät hauskaa pokemonien kanssa. Ash löytää yhden Genesecteistä lojumasta puiston reunasta, joka on tullut järven rantaan ihailemaan siellä kasvavia lootuksia. Kuten monissa pokemon-elokuvissa, myös tässä nämä legendaariset pokemonit osaavat puhua, joten tämä ujo Genesect kertoo Ashille haluavansa kotiin. Muuta se ei sitten saakaan sanottua.


Paikalle ilmaantuu kuitenkin loput Genesecteistä, jotka meinaavat tykittää Ashin ja paikalle tulleet Iriksen ja Cilanin kuoliaaksi, mutta Mewtwo pelastaa heidän viime hetkellä. Kaverukset ovat ihmeissään tapahtumista, mutta jäävät kaikessa rauhassa Pokemon Centeriin seuraavaksi yöksi majailemaan. Sillä välin Genesectit ajavat aggressiivisesti kaikki puiston pokemonit tiehensä, ja alkavat rakentaa limaista pesäänsä keskellä puistoa seisovaa rakennusta, joka on myös monien pokemonien koti.

Ash ja kumppanit sitten huomaavat tämän ennemmin tai myöhemmin, ja haluavat estää Genesectien puuhat. Niiden takia koko kaupunki on suuren sähkökatkoksen vaarassa, jonka seurauksena ihmisiä voi kuolla vaikka kuinka. Mewtwo ja punainen Genesect päätyvät sitten ottelemaan pitkään ympäri kaupunkia, sillä aikaa kun villit puiston pokemonit tappelevat muiden Genesectien kanssa puistorakennuksessa. Tämä Ashin ensimmäisenä tapaama ujo Genesect ei kuitenkaan haluaisi tapella, vaan pysäyttää tämän hirveän vääryyden. 

Lopulta Ash on tietty se joka juoksee tappelun väliin, mutta edes silloin ei punaiseen Genesectiin järkipuhe tehoa. Silloin Mewtwolta palaa pinna, ja se raivoten sieppaa Genesectin syliinsä. Mewtwo kuljettaa Genesectin taivaalle, ja uhkaa paiskaa tämän avaruuteen, koska siellä ei ole ketään jota Genesect voisi vahingoittaa. Vihainen Genesect kuitenkin liikuttuu nähdessään maapallon kaukaa avaruudesta, ja parin Mewtwon viisaan sanan jälkeen, Genesect tulee viimein järkiinsä. Se ymmärtää että kaikki tuolla planeetalla elävät otukset ovat ystäviä keskenään, eikä tappeleminen ole välttämätöntä.


He paalvat maahan, jossa Genesecteillä on kuitenkin sama pulma: mistä ne saavat itselleen kodin? Lootuskukkia rakastava Genesect antaa Ashille idean viedä nämä valtavaan luonnonpuistoon, mikä on ainoa paikka missä näitä lootuskukkia kasvaa vielä luonnollisesti. Sieltä niitä oltiin haettu New Tork Cityn puistoonkin. Iloiset ja ihmisiinluottavat Genesectit jäävät sinne asumaan ja rakentavat sinne uuden pesän. Mewtwo lentää tiehensä ja kaikki on taas hyvin.

The End

Mä tosiaan yllätyin todella iloisesti nähdessäni tämän elokuvan. Olin ajatellut että siinä on tosi samankaltainen juoni kuin monissa pokemon-leffoissa, eli kaksi tai useampi legendaarinen pokemon riehuu ja tappelee keskenään. Tässä näin ei kuitenkaan ollut, vaikka se vähän ehkä siltä kuulostikin. Olen tosi iloinen, ettei tässä leffassa ollut sitä mahtipontista maailmanpelastamis-meininkiä, vaan hämmentyneet Genesectit vain halusivat löytää itselleen kodin, siinä kaikki.

Rakastan Genesectiä pokemonina tosi paljon, joten tykkäsin siitä että niitä oli tässä elokuvassa. Lisäksi Mewtwo on tosi nostalginen ja hieno pokemon, joten tykkäsin senkin läsnäolosta tosi paljon. Hieman tietty ärsytti se sen Mega-muodon käyttö, mutta eipä se nyt niin vakavaa ollut. Vähän harmittaa että tämä oli eri Mewtwo kuin se minkä Ash on tuntenut, joten he eivät tunnistaneet toisiaan millään lailla. Olisin kaivannut pientä nostalgista muistelemista Ashillekin Mewtwon nähdessään, mutta eipä sellaista tullut.

Tässä elokuvassa oli mun mielestä paljon samaa ihan ensimmäisen Pokemon-elokuvan kanssa, mikä oli myös yksi syy miksi tykkäsin tästä kovasti. Yhdessä vaiheessa keskellä elokuvaa oli pitkään sellainen kohta, missä kukaan ei sanonut mitään, vaan kaikki kauhistelivat vaan pokemonien tappelemista keskenään. Kuvittelin heti Brother My Brother-biisin soimaan siihen kohtaan, koska se olisi sopinut siihen ihan täydellisesti. Tässä leffassa oli mun mielestä muutenkin aika kivat musiikit, vaikka yleensä en hirveästi kiinnitä niihin huomiota.


Yksi seikka mistä pidin tosi paljon tässä leffassa oli myös se, että nämä villit pokemonit tosiaan auttoivat tappelemaan Genesectejä vastaan. Nimittäin mua on aina häirinnyt se, kuinka usein nämä villit pokemonit vaan pakenevat tai katsovat vierestä, kun joku legendaarinen mörkö tuhoaa paikkoja. Tällä kertaa ne kuitenkin löivät viisaat päänsä yhteen, ja lähtivät vastustamaan Genesectejä, ja vaatimaan puiston takaisin itselleen. Lisäksi ne auttoivat Ashia ja kumppaneita mm. sammuttamalla Genesectien aiheuttaman suuren tulipalon. Sekin oli kivaa, että Rakettiryhmällä oli suurempi rooli tässä leffassa kuin vaikkapa edellisessä, mutta aika pieneksi se niiden rooli lopulta kuitenkin jäi. Huvittavaa oli, että Jamesin sinko putosi tämän kädestä, ja juuttui oksistoon, mistä se myöhemmin melkein putosi Genesectin päähän. Onneksi Ash pelasti tilanteen, jolloin kaikki näkivät, että ehkä Genesectien kanssa ei pitäisikään tapella.

Tykkäsin tästä Ashin ystävä-Genesectistä hahmona tosi paljon. Se oli jotenkin todella suloinen otus, ja sillä oli ihanan symppis äänikin. Se myös todisti, että rakennetuilla kone-pokemoneillakin voi olla tunteet, vaikka joku olisikin mennyt ja asentanut tykin niiden niskaan. Tämän Genesectin tapa rakastaa niitä lootuskukkia oli myös tosi suloinen. Se oli myöhemmin hakenut ja istuttanut niitä sinne uuden pesän pohjalla olevaan pieneen vesialtaaseen, jonka ympärillä puolet leffasta oltiin tappelemassa. Tämä Genesect pelästyi kun tappelun keskellä sen kukat hajosivat, mikä oli musta jotenkin tosi liikuttavaa. Siinä tuli sellainen pieni hiljainen hetki, kun kaikki vaan katsoivat sitä Genesect-parkaa, joka itki menetettyjä kukkiaan ja kotiaan. Joo, mä oon vähän herkkis, koska muhun uppoaa juuri tällaiset liikuttavat kohtaukset tosi hyvin. :D


Musta oli myös kivaa, ettei tässä leffassa ollut mitään turhia sivuhahmoja. Välillä siinä on aina joku tusina ihmisiä seuraamassa tätä elokuvan "suurta lopputaistelua", mutta tässä olivat vain Ash, Iris ja Cilan. Tykkäsin tästä leffasta myös sen takia, että se oli jollain lailla vähän rajumpi kuin monet muut. Ainahan pokemon-elokuvissa on väkivaltaa, räjähdyksiä, huutoa ja kauhua, mutta tässä oli jotain erilaista. Varsinkin kun Mewtwo yritti viedä sen punaisen Genesectin avaruuteen yksin kuolemaan, niin siinä oli jotain mikä herätti mussa outoja tunteita. Jotenkin tuollainen yksinäisyys ja väärinymmärretyksi tuleminen ovat vaan musta jotenkin raskaita aiheita, niin tämmöinen pienikin vihjaus niihin saa mut ajattelemaan asioita tosi syvällisesti. :P

Mutta kaiken tämän jälkeen voin sanoa, että elokuva oli mun mielestä todella onnistunut. Se oli hauska, koskettava, vaihteleva ja ajatuksia herättävä pätkä, josta mä tykkäsin tosi, tosi paljon! Tässä oli ihanat legendaariset pokemonit, kiva juoni ja paljon toimintaa, niin mitäpä siihen lisäämään. Vähän olisin kaivannut jotain mahtipontisempaa, mutta loppujen lopuksi tällainen lyhyt ja yksinkertainen leffa toimi tosi hyvin. Genesect and the Legend Awakened tulee olemaan yksi mun lempi pokemon-elokuvista pitkään, ihan varmasti. :)

Arvostelu

Juoni: ★★★★

Tunnelma: ★★★★★

Hahmot: ★★★★

Musiikit: ★★★★

Yleinen arvosana koko elokuvasta: ★★★★★

It's nice to be important, but it's more important to be nice.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Suosittelen silti joskus katsomaan sen, koska se oli tosi kiva! :D

      Poista